Onko teille ikinä käynyt niin, että heti yhden päivän tuntemisen jälkeen joku tuntuu siltä, että sen olis tuntenut aina? Mulle kävi.
Melkein kaksi viikkoa sitten lauantaina meidän hostellin dormiin tuli uusi tyttö, jota en sinä päivänä nähnyt ollenkaan, kun vasta yöllä kun se kömpi nukkumaan mun ala-sänkyyn. Sunnuntai aamuna juteltiin niitä näitä englanniks ennenkun tää tyttö tavallisesti kysy ¨Where are you from?¨ vastasin tottakai, että ¨Ï'm from Finland¨ ja siitä se lähti. Saara on myös Suomesta, tarkemmin sanottuna Turusta.
Tavallaan ollaan niin erilaiset, mutta silti niin samanlaiset, ehkä jollain hassulla tavalla täydennetään toisiamme ja siks toisen seurassa on niin helppo olla? Hahah entiiä. Jo ekana päivänä Saara tais sanoo, että se on aina halunnut pikkusiskon ja nyt sen sai.
Moneen kertaan on myös todettu, että ollaan tosi samanlaiset kun toistemme siskot. Saarassa on niin monia samoja luonteenpiirteitä ja asioita kun Evessä, että oon menny laskuissakin jo sekasin. Oon myös saanut muutamasti kuulla, että mussa on jotain samaa Saaran isosiskon Emmin kanssa.
Viimeksi eilen kävi hassujuttu kaupassa, kun Saara oli sovittamassa vaatteita. Kiertelin siinä odottaessa vaatekauppaa ympäri ja myyjä tuli kysymään voiko se auttaa jotenkin ja automaattisesti mun vastaus kuulu, että ¨Noo thanks, i'm just waiting for my sister¨, eli sieltä se sisko-sana tuli ihan luonnollisesti enempiä miettimättä.
Jos oltais Suomessa olis kaikkein todennäkösintä, että ei koskaan edes tavattais toisiamme, mutta täällä jo lyhkäsessä ajassa toisesta on tullut osa perhettä. Niin ihanaa, että täälläkin on joku jota härnätä, joku jolle kertoo mieltä painavat asiat, joku jonka kanssa kikattaa kippurassa niin kovaa, että mahaan sattuu. Joku joka ymmärtää ja joku joka välittää. Joku jonka kanssa voi jakaa täällä kaiken.
Vaikka muutaman viikon päästä meiän tiet eroo, oon ihan varma että yhteyttä tullaan pitämään aina.
Love you sis, oot huippu!
